Remontin myötä Lappeenrannan Julinintiellä siirryttiin maalämpöön. 138 neliön omakotitaloon valittiin kotimainen ja luotettava Oilon-maalämpöpumppu.

Remontin myötä maalämpöön

Lappeenrantalaisten Nina Mielosen ja Jaakko Mäkisen kauniinkeltaisessa puutalokodissa on perinpohjainen remontti käynnissä.

– Helmikuussa sattuneen tulipalon jäljiltä säästyi melkeinpä pelkästään ulkovuori. Kaikki muu on purettu pois, ja nyt on aika alkaa rakentaa uutta tilalle, kertoo Jaakko.

Pariskunnan kaksikerroksinen puutalokoti lämpeni aiemmin viidellä tulisijalla. Lisäksi yläkerran tiloja, joihin tulisijojen lämpö ei päässyt, lämmitettiin sähköllä. Kun purkutyön ja mittavan remontin myötä tuli mahdollisuus miettiä lämmitysratkaisua uusiksi, Nina ja Jaakko päätyivät maalämpöön.

– Puulämmitys sitoo etenkin talvisaikaan ihan valtavasti. Töistä kun tuli, niin ensimmäisenä sai alkaa kantamaan puita ja vahtimaan uuneja, muistelee Nina.

– Uusien tulisijojen muuraaminen purettujen tilalle talon lämmönlähteiksi olisi maksanut osapuilleen saman verran kuin maalämpöratkaisu. Maalämmön etuna on kuitenkin ehdottomasti helppous, mitä ei voi puulla lämmittämisestä sanoa, Jaakko tuumaa.

Nyt uuteen kotiin muurataan olohuoneeseen yksi tulisija tunnelmanluojaksi. Lämmityksen hoitaa jatkossa maalämpöjärjestelmä.

Luotettavasti, helposti ja edullisesti

Ninan ja Jaakon osalta maalämpöasiat ovat hoituneet erityisen näppärästi, sillä isolla remontointihankkeella on vastaava rakennusmestari, joka on hoitanut tarvittaessa myös maalämpöasiaa esimerkiksi lupien osalta. Itse pumppu on Oilonin Geocube 7, ja sen toimittaa avaimet käteen -periaatteella Takuu-Lämpö Oy.

– Kun aloin selvittää maalämpöasiaa viime keväänä, lähetin eri yrityksiin tarjouspyyntöjä, joissa pyysin kaikenkattavaa tarjousta. Sain vastaukseksi aika monenkirjavia tarjouksia: yhteen ei kuulunut se ja toiseen ei kuulunut tämä. Takuu-Lämmön kattava paketti oli sitä mitä pyysinkin. Lisäksi Oilonin tuotteiden kotimaisuus oli minulle tärkeä asia, kertoo Jaakko.

Poraukset Ninan ja Jaakon pihamaalla on tarkoitus aloittaa lokakuun alkupuolella, ja lämpöä pumppu pääse puskemaan marraskuun puolella, tietysti etenevän remontin aikatauluja myötäillen. Kaivon syvyys tulee olemaan reilut 150 metriä. Kaivon poraaminen vie päivän tai pari.

Itse laite sijoitetaan kellarissa sijaitsevaan tekniseen tilaan, ja jatkossa maalämpöpumpun toimintaa voi ohjata tarvittaessa sisällä talossa sijaitsevalla säätimellä. Maalämpöpumppu lämmittää myös käyttöveden.

– Olen laskeskellut, että sähkölaskujen pitäisi tippua puoleen entisestä, kun maalämpö otetaan käyttöön. Sen lisäksi teimme sähkösopimuksen Imatran Seudun Sähkön kanssa samalla, joten saamme vielä puolen vuoden sähköt maksutta. Ei ollenkaan hullumpi juttu, myhäilee Jaakko.

Imatran Seudun Sähkö ja Takuu-Lämpö yhteistyössä maalämpökampanjassa

Imatran Seudun Sähkö Oy ja Takuu-Lämpö Oy toteuttavat kuluvana syksynä yhteistyössä maalämpökampanjan, jossa lokakuun loppuun mennessä Takuu-Lämmön kautta maalämpöjärjestelmän tilannut sekä samalla Imatran Seudun Sähkön sähkösopimuksen solminut asiakas saa puolen vuoden ajan sähkönsä ilmaiseksi.

Takuu-Lämpö toteuttaa maalämpöratkaisuja avaimet käteen -periaatteella kotimaisilla Oilonin maalämpöpumpuilla. Takuu-Lämmön energiaremontteihin erikoistuneet asiantuntijat palvelevat asiakkaita kaikissa työvaiheissa suunnittelusta asennukseen, ympäri Suomen.

Imatran Seudun Sähkön osuus kampanjasta on uusiutuvan sähkön toimituksessa. Maalämpöjärjestelmän tilaaja voi tehdä samalla edullisen sähkösopimuksen kohteen sähköntoimituksesta. Sähkösopimuksen valttina on pakettihinnoittelu, jossa sähkönkulutus jaetaan tasaisesti koko vuodelle ja laskuihin on siten helppo varautua. Esimerkiksi öljylämmittäjille sähkölaskun nousu öljykattilasta maalämpöön siirryttäessä voi tulla yllätyksenä. Sähköpaketin tasaerälaskutuksen ansiosta laskun loppusumma on tiedossa jo etukäteen, toisin kuin nykyisten etäluettavien mittareiden kulutukseen perustuvassa laskutuksessa, jossa laskun suuruus vaihtelee vuodenaikojen ja kulutuksen mukaan.

Maalämpökampanjasta löydät lisätietoa osoitteesta www.takuulampo.fi. Maalämpöratkaisuihin liittyvät yhteydenotot pyydämme osoittamaan suoraan Takuu-Lämmön asiantuntevalle jälleenmyyjäverkostolle. Vastaamme Imatran Seudun Sähköllä toki mielellämme sähköpakettiin liittyviin tiedusteluihin.

  Teksti ja kuva: Mari Wallenius / Imatran Seudun Sähkö Oy

  • Kohde: Julinintie
  • Paikkakunta: Lappeenranta
  • Maalämpöpumppu: Geocube 7
  • v. 2014 peruskorjattu omakotitalo, alkuaan 40 –luvulla rakennettu
  • Pinta-ala: 138 m2
  • Urakoitsija: Takuu-Lämpö Oy

Tutustu tuotteisiin täällä

Tarjouspyyntö

Täytäthän alla olevat tiedot. Lämpöpumput mitoitetaan yksilöllisesti jokaiseen kohteeseen, joten hinta muodostuu tapauskohtaisesti. Otamme yhteyttä ja saat tarjouksen meiltä/jälleenmyyjältämme.